Hoitavat äänet
Hoitavat äänet
Rentoutumista ja läsnäoloa äänten maailmassa
Sound Healing eli hoitavat äänet tai miten sen haluaa sanoa. Monille ovat käyneet tutuiksi Tiibetiläiset äänimaljat ja erilaiset kongit. Moni kokee saaneensa hyötyä äänimaljarentoutuksista. Äänien maailma alkoi avautua itselleni, kun eteeni tuli Merja Valveen kirja Voimaannuttava ääni (2023). Ahmin kirjan alusta loppuun lähes yhdeltä seisomalta. Osallistuin Merjan Sielun ääni – retriittiin Labbnäsissä. Siitä jatkoin syventävälle kurssille ja vielä Merjan pidempään valmennukseen. Minulle alkoi hahmottumaan, miten voimakkaasta asiasta on itseasiassa kysymys. Merjan kirja on kuin perusteos äänien ymmärtämiseen. Merja kuvaa resonanssin hyvin:” Kaikki värähtelee taajuudellaan, niin fyysiset kappaleet, ajatukset, tunteet kuin tietoisuus. Kaikella Universumissamme on taajuus millä ne haluavat luonnollisesti värähdellä. ” Niin kuin tiedämme niin oopperalaulajakin voin rikkoa lasin äänellään. Internetissä on paljon videoita ”cymatics” haulla. Cymatics perustuu kreikkalaiseen sanaan cyma eli aalto. Takana on tutkija, lääkäri ja taiteilija Hans Jennyn (1904-1972) kehittämä tonoskooppi, jolla hän tutki musiikin luomia muotoja eri aineissa ja materiaaleissa. On helppo ajatella äänien vaikutus ihmiseen, jossa nestettä on valtaosa, kun katsoo internetistä, mitä erilaiset äänet saavat nesteessä aikaiseksi. Yhtä mielenkiintoista on minusta tahdistuminen. Miten me ihmisetkin rytmitymme toisistamme. YouTubesta löytyy miten kolmekymmentäkaksi metronomia (muusikon työväline) alkaa rytmittyä samaan, vaikka ovat aluksi eri rytmissä. Ihmisessä on myös paljon luita. Äänet kulkevat kehossamme ja osuessaan luuhun muuttavat suuntaa. Kyllä ihminen on sitten mielenkiintoinen kapistus!
Minua kiinnostaa ennen kaikkea suomalainen perinne. Eri tutkimuslinjoista ja näkemyksistä riippuen meillä on geneettisesti useita sukupolvia, mitä kannamme mukanamme. Tämä tuntuu DNA:ssa aina solutasolle asti. Aloin keräämään tietoa ja osaamista Suomen perinteisistä soittimista. Ajatukseni on, että kaikki tämä hyvä, mitä äänillä voidaan saada aikaan, voidaan vielä moninkertaistaa omalle solutasolle resonoivilla soittimilla. Joka tapauksessa perinteemme saa jatkoa, kun käytössä on meille suomalaisille ja pohjoismaisille kansoille tutut soittimet.
Rumpu eli kannus oli ensimmäinen, mikä minulle tuli. Ajauduin rummuntekokurssille. Tein eri kursseilla kaksi omaa rumpua. Itse koen rummun eniten resonoivaksi pohjoiseen shamanismiinkin kuuluvaksi instrumentiksi. Rumpu on kautta aikojen luonnollisesti tasapainottanut ihmisen kehoa ja mieltä. Rumpu on liitetty noituuteen, shamaaniin ja perinteeseen niin hyvässä kuin pahassa. Maamme ja maailman historiaa lukemalla voi tehdä omat päätelmänsä asiasta. Rumpu on luonnollinen ja voimakas soitin, joka oikein käytettynä hoitaa myös voimakkaasti. Hoitorumpunani toimii Korppi-rummun tekemä kannus. Tämä Kannus kirjaimellisesti valitsi minut. Hoidoissani ja rentoutuksissani saa tutustua Ukko/Akkaan, jolla nimellä häntä kutsun.
Kantele tuli kuvioihin pian rummun jälkeen. Useasti nimenomaan miehet ovat kertoneet äänihoidon jälkeen, että kantele resonoi heille eniten. Olisi voinut ajatella, että vaikuttavin olisi ollut rumpu. Kanteleesta innostuneena lähdin tekemään omaa monokordia kansalaisopiston kurssille akustinen perinnesoitin. Taitavan opettajamme Yrjänä Ermalan johdolla sain tehtyä pitkästä puusta aivan oikean monokordin omien ajatusteni mukaan. Monokordi siis on alun perin Antiikin Phytagoran kehittelemä yksikielinen soitin (mono). Monokordini on kuitenkin kehitellympi versio, jossa on 31 kieltä, jotka on viritetty samaan ääneen. Tällöin monokordia voi käyttää luomaan harmonista tunnelmaa,
Käytän omaa ääntäni äänityöskentelyssä vaihtelevasti. Työstän edelleen oman ääneni käyttöä. Joskus se tulee mukaan intuitiivisesti, joskus sovitusti, kun taas toisinaan se haluaa pysytellä hiljaa. Minulla on mukana äänimaailman luomisessa myös kelloja, luonnonmateriaaleja, sadekeppi ja mahdollisesti choshi ja äänimaljoja. Tulossa on enemmän kansanperinteemme soittimia, joita opettelen kaiken muun ohessa pikkuhiljaa.
Äänet siis rentouttavat, auttavat kehoa tasapainoon ja vahvistavat kehomieliyhteyttä. Äänirentoukseen/äänimaailman kuunteluun voi tulla avoimin mielin. Soittimet ja ääni hoitavat juuri niin kuin itse kullekin on parhaaksi. Toisinaan kuitenkin äänet saattavat tuottaa myös pahaa oloa ja voimakkaita tuntemuksia. Nämäkin ovat luonnollisia reaktioita tasapainoa haettaessa. Varsinaisissa hoidoissa mennään intensiivisesti syvemmälle. Hoidot eivät ole rentoutusta (vaikka voivat sitäkin olla) vaan oman mielen ja kehon työstöä. Niissä voi tulla itku tai nauru. Joskus jokin ääni vaan pääsee ilmoille. Kaikki on sallittua. Äänet ovat valtavan hyvä keino, kun ei ole halua tai tarvetta puhua. Ei tarvitse. Äänet hoitavat puolesta.
Kontraindikaatiot rummulle ovat:
Taipuvaisuus psykoosiin
Sydämentahdistin
Akuutti syövän vaihe
Kiinnostaako aihe
Lue lisää blogikirjoituksista
Blogissa pysähdytään hyvinvoinnin, valmennuksen, luonnon, eläinten, luovuuden ja äänten äärelle – niiden asioiden pariin, jotka voivat auttaa meitä kuulemaan itseämme hieman paremmin.
Kirjoituksissa jaan ajatuksia, kokemuksia ja oivalluksia matkan varrelta. Kaikkeen ei tarvitse löytyä heti valmista vastausta. Joskus tärkeintä on pysähtyä, ihmetellä ja antaa uuden ajatuksen syntyä.



